Investoimme vuokra-asuntoihin ja innovoimme uusia asumisen palveluja

VVO-konsernin taloudellinen kehitys jatkui hyvänä katsauskaudella. Jatkamme investointeja ja kasvatamme asuntotarjonnan määrää Suomen kasvukeskuksissa. Innovoimme myös uusia asumisen palveluja.

Katsauskauden aikana teimme kehitystyötä tehdäksemme asunnon vuokraamisen asiakkaalle aiempaakin helpommaksi. Heti lokakuun alkupäivinä julkistimme verkossa toimivan asuntovuokraamon osoitteessa www.lumo.fi/kotinyt. Kotinyt.fi-palvelu on täysin uudenlainen tapa vuokrata asunto heti: asiakas valitsee itselleen sopivan Lumo-vuokra-asunnon, maksaa ensimmäisen kuukauden vuokran ja muuttaa esimerkiksi seuraavana arkipäivänä. Uusi asuntovuokraamo osoittautui jo parin ensimmäisen päivän kuluessa menestykseksi uusien asiakkaiden keskuudessa.

Tällä hetkellä vuokra-asuntojemme määrä on 40 899. Rakenteilla oli katsauskauden lopussa yhteensä 1 199 vapaarahoitteista Lumo-asuntoa. Tavoitteenamme on vuosittain aloittaa vähintään 1 000 uuden asunnon rakentaminen sekä kasvattaa asuntomäärää myös hankkimalla vanhaa asuntokantaa. Konserni investoi katsauskaudella 153,9 miljoonaa euroa uudisrakentamiseen, vanhan asuntokannan ostoihin ja peruskorjaukseen.

Toteutamme muun muassa Tapiolan Jousenpuistoon lähivuosina Lumo-vuokra-asuntoja, kun Espoon kaupunki päätti myydä meille tontin metroaseman ja pysäköintilaitoksen päältä. Hartelan kanssa olemme sopineet yli 41 miljoonan euron hankkeista, joilla toteutamme 205 asuntoa. Nämä asunnot rakennetaan syksyllä 2014 julkistetun yli 100 miljoonan euron sopimuksen lisäksi.

Vuosittain tehtävän asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset valmistuivat. Tutkimuksen mukaan asukkaiden tyytyväisyys on pysynyt korkealla. Asukkaat ovat tyytyväisiä muun muassa asiakaspalveluun, asuntojen sijaintiin, yhä parempaan kiinteistönhoitoon, verkkopalveluihin, remonttimahdollisuuksiin, vuokraan kuuluvaan nettiyhteyteen sekä alhaiseen vuokravakuuteen.

Asiakkaiden kuunteleminen ja palautteen perusteella toimiminen sekä uusien innovatiivisten palveluiden kehittäminen on tärkeä tehtävämme.

Hyvää syksyn jatkoa!

Jani Nieminen
toimitusjohtaja